Kuten tästä blogistakin huomaa, kuvaan paljon. Melkein koko ajan.
Suurimman osan blogikuvista otan iPhonella, jonka kamera on kerrassaan mainio! Sen paras puoli on sen pienuus, ja että se on aina mukana. Sillä voi vieläpä hieman kikkailla, minkä ansioista kuvista tulee aika kivoja. Sen lisäksi mulla on nyt järkkäri (tuo, joka tuossa kuvassa näkyy). Kuvien laatu on toki huomattavasti erilainen, mutta aina sitä ei viitsi mukaan ottaa.
Syy valokuvaamisen on niiden kiehtovuus. Valokuvien avulla hetket jäävät mieleen, minkä vuoksi jonkinlaisen kameran on oltava mukana jatkuvasti. Koskaan ei tiedä miten upean hetken voikaan kokea! Kuvaan siis ihan tavallisinakin päivinä, jolloin ei ole mitään erikoista, mutta kun vähän katsoo tarkemmin, vai tavallisestakin päivästä löytää jotain kiinnostavaa.
Olen kuvannut vuoden verran huomattavasti enemmän. Olen kiitollinen siitä, että erilaisia hetkiä on tullut ikuistettua - niin surun kuin ilon hetkiä. On tärkeää tiedostaa myös murhe ja vastoinkäymiset, mutta niihin ei saa missään nimessä jäädä rypemään, vaan niistä on haettava voimaa. Niiden jälkeen on aina vahvempi, ja oppinut jotain lisää, ainakin itsestään, kun tuska lopulta oikeasti helpottaa.
Valokuvissa on voimaa, ne puhuttavat, nostattavat tunteita ja herättävät muistoja.
Tässä kulunut vuoteni valokuvin kerrottuna. Tunteita säästelemättä.
Vuosi sitten kesällä 2011
Viime kesä ei ollut kovin onnellinen, koska vihasin sinkkuuttani, mutta tänä päivänä muistan olleeni iloinen.
Olin paljon landella, mistä tämäkin kuva on.
Mulla oli myös lyhyemmät hiukset :).
Tässä kuvassa olen käymässä Seurasaaressa, ja olen vain yleisesti hämmentynyt kaikesta :D.
Syksyllä 2011
Olen menossa ystäväni lapsen ristiäisiin.
Olin juuri aloittanut uudessa työssäni ja koin olevani itsenäinen sinkkunainen.
Kävin aivan ihanalla Tallinnan matkalla luottoystäväni kanssa. Olen hieman surumielinen, mutta tosi onnellinen päivästä ystäväni kanssa vähän eri maisemissa.
 |
| Veden lisäksi kaunis taivas lumoaa aina minut. |
Sinkkuus tuntuu taas yksinäiseltä, joten päätän ottaa koiran.
Vähän arka, mutta niin suloinen Nuutti tulee mulle lokakuussa.
Lähden Brysseliin rakkaan ystäväni kanssa itsenäisyyspäivää ennen. Reissu on järjettömän mahtava ja olen super onnellinen.
Matkan jälkeen tutustun miheen, johon rakastun täysin.
Jouluna 2012
Olen rakastunut, mutta epävarma mitenköhän jutussa käy. Jouluna olen hyvillä mielin. Tuossa kuvassa siemailen kirsikkaolutta ja pääni takana on sattumalta valorinkula, kuin joku sädekehä.
Jouluaattona sataa ja joulupäivänä kaatuu puita niin paljon, ettei mökiltä, jossa joulun vietän, pääse pois.
Vuosi vaihtuu ja loppiaisena olen hauskoissa valmistujaisbileissä.
Olen tässä kuvassa onnellisempi kuin ikinä - tai niin ajattelin vielä keväällä.
Talvella 2012
Kaikki tuntuu menevän sirpaleiksi, kun jään taas yksin. Kärsin aivan karmeista sydänsuruista, vaikka olen eronnut pitkästä suhteesta kahdesti, mutta nyt aivan säälittävän lyhyt juttu onkin uskomattoman hajottava. En ole yhtään oma itseni.
Olen onneton...
..ja todella tylsistynyt, vaikka mulla on vaikka miten ihania ystäviä ympärillä. Mutta yksinäiset hetket tuntuvat ikuisuuksilta.
Kun en keksi muuta täyttämään tyhjiötä, päätän ryhtyä kilpaurheilemaan tosissani uudelleen. Otin etäisyyttä miekkailuun lähes puoli vuotta, eli viime kesällä kyllästyin ja siirryin puuhaamaan muita lajeja. Uusi aloitus tuntuu järjettömän raskaalta!
Keväällä 2012
Mutta kuinkas sitten kävikään... Kyllästyn urheiluun ja teen sitä pitkään aivan väärällä mentaliteetilla, väkisin suorittaen, kunnes kadotan treenimotivaationi kokonaan kuukaudeksi. Keskityn enemmän ulkona käymiseen ja karkkien syömiseen vuoden tauon jälkeen (nyt karkit ovat jälleen poissa :D ).
Käyn Pariisissa, kuten joka kevät. Olen tosi tyytyväinen elämääni - siellä, en täällä Suomessa.
Kun palaan Suomeen, käyn todella vaikuttavassa valokuvaäyttelyssä. Se on ensimmäinen askel kohti pirteämpää ajattelutapaa.
Näyttely oli Sophie Callen. Se on nimeltään Take Care of Yourself.
Kuinka vaikuttava yksi taidenäyttely voikaan olla!!
Näyttely kertoo Sophiesta, joka tuli jätetyksi kirjeellä. Sophie oli todella rakastunut, joten kirje tuli yllätyksenä. Hän lähetti sen lukuisille ranskalaisnaisille luettavaksi ja tulkittavaksi, ja heidän tulkinnoistaan hän koosti näyttelyn.
Katsoin näyttelyä melkein itku silmässä, mutta sen jälkeen kuljin yllättävän virkeänä ja uusia ajatuksia täynnä. Seuraavalla viikolla kirjoitin oman kirjeeni, jota ei ole tarkoitettu lähetettäväksi. Se oli puhdistavaa.
Saan Nuutille yllättäen koirakaverin, aivan ihastuttavan tyttösen. Tajuan, että Nuutti tarvitsee toisen koiran, koska se muuttuu aivan täysin toisen kanssa ollessaan. Jatkuvasti nukkuvasta ja häntä alhaalla hiihtävästä karvakasasta kuoriutuukin reipas ja iloinen koira! Ryhdyn harkitsemaan toisen koiran ottamista, ja samoihin aikoihin syntyykin pentue, jossa on eräs Myrsky-pentu...
Vappuna huomaan kehoni muuttuneen... ei kovin kivaan suuntaan.
Kadonnut treenimotivaatio ja sattumanvarainen syöminen ovat johtaneet, noh, pikkuiseen paisumiseen. Jatkuva pullan ja jätskin mussutus tekevät myös kokonaisvaltaisesti olon nihkeäksi ja väsyneeksi. Päätän aloittaa terveystoukokuun ja bilettäminen saa jäädä.
Löydän treenimotivaation uudestaan, ja palaan vanhaan harjoitusohjelmaan, jota tosin uudistan, parin kuukauden tauon jälkeen. Eikä se tunnukaan enää yhtään niin rankalta kuin kevättalvella!
Samalla rupean todella löytämään myönteisen ajattelun voimaa, jota rakas ystäväni on koko kevään sitekästi kehottanut tekemään (kiitos <3) ja lopetan jatkuvan valittamisen. Käyn mökillä kyseisen ystävän kanssa, ja meillä on aivan mielettömän rento ja ihana päivä kevätauringossa. Treenituloksia rupeaa nopeasti näkymään. Syön taas minulle "normaalisti", eli salaatteja ja hedelmiä, enkä korvaa niitä esimerkiksi leivällä.
Mieli ja keho kulkevat rinnakkain.
Kesällä 2012, eli nyt
Olen täynnä energiaa ja elinvoimaa. Kun olen ryhtynyt ajattelemaan myönteisesti, kaikki on ollut helpompaa, vaikka harmeja toki tulee, kuten normaaliin arkeen kuuluu. Ne eivät vain enää nujerra, vaan ne voi kohdata ja sivuuttaa, ja keskittyä kaikkeen hyvään ja kauniiseen. Tähän auttoi muuten kiitollisuuspäiväkirja. Suosittelen :) ! Ideana siis on kirjata joka päivältä vähintään viisi hyvää asiaa ylös. Ne täytyy löytää vaikka väkisin. Kurjista tunteista voi kirjoittaa, jotta ne eivät jää vellomaan taustalle, mutta teksti täytyy lopettaa hyviin asioihin.
Olen tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni, minulla ei ole kiire mihinkään, vaikken tiedäkään mitä tuleva tuo, ja pärjään oikein hyvin itseksenikin. Jos joku sopiva löytyy, niin hyvä, mutta väkisin on turha onnea etsiä, eikä sitä voi olettaa löytävänsä toisesta, tai laskea sitä toisen varaan, vaan ensin täytyy löytää onni itsestä. Arvostan ystävien merkitystä enemmän kuin ikinä aiemmin. He ovat ihan kaikki kaikessa.
Ja bonuksena olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja tulokset vain paranevat. Tästä on hyvä jatkaa syksyyn, kun sen aika koittaa.
Myrsky tuli lopulta taloon Nuutin, ja kaikkien muidenkin, iloksi.
Enkä voi enää sanoa olleeni onnellisin silloin vuoden vaihteessa ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti